Kokenut moniosaaja

West Express Oy on vuonna 1999 perustettu kuljetus- ja maanrakennusalan moniosaaja. Tarjoamme alan palvelut pääsääntöisesti sopimuspohjalta urakointeina, mutta sesongista riippuen myös kertatöinä. Toimimme Uudenmaan maakunnan alueella.

Luotettavaa palvelua

Tällä hetkellä yritys työllistää yli 20 henkilöä ja liikevaihto on noin 4 miljoonaa euroa. Henkilökuntamme koostuu kivenkovista ammattilaista, joilla on käytettävissään nykyaikainen ja monipuolinen alan kalusto. Useimmat asiakkaamme kääntyvätkin puoleemme aina uudelleen ja uudelleen mikä osaltaan kielii asiakkaidemme luottamuksesta yritystämme kohtaan.

Tavoitteenamme on tuottaa asiakkaillemme kustannuksiltaan kilpailukykyisiä sekä kannattavia palveluita ja meille on kunnia-asia noudattaa tehtyjä sopimuksia sekä aikatauluja. Pystymme myös vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin nopeasti ja kalustomme on valmiudessa 24 tuntia vuorokaudesta vesi- ja viemäririkkojen sattuessa. Asiakaskuntamme koostuu monenkokoisista alan toimijoista, suurista rakennusyhtiöistä linjasaneerausyhtiöihin sekä kaupunkeihin ja kuntiin.

henkilokunta

Hyödynnämme toiminnassamme myös viimeisintä tietotekniikkaa. Asiakkaamme pääsevät kirjautumaan sisään kehittämäämme tilaus- ja työnseurantajärjestelmään, josta pystymme seuraamaan jokaisen työkoneemme ja työmiehemme tekemiä tunteja asiakas- ja projektikohtaisesti.

West Express Baltic Oü, tytäryrityksemme Tallinnassa avattiin keväällä 2011. Yhtiön kautta tarjoamme kiinteistönhuolto ja maanrakennuspalveluitamme nyt myös Virossa Tallinnan alueella.

Soita